Tervetuloa Ala-Malmin peruskoulun nettisivuille! Tänään on
 
wilma :: sähköposti :: uutiset :: in english ::
































































































































































































































 

 

 




Ala-Malmin peruskoulun vanhempainyhdistys ry

Toiminta vuonna 2008-2009


Vanhempainyhdistys jatkaa toimintaa edellisvuosien tapaan, kerhotoiminta jatkuu mielekkäiksi todettujen harrastusten merkeissä sekä uusia, varsinkin poikia kiinnostavia aiheita etsien.


_______________________________________________

Toimintakertomus 2007-2008


Ala-Malmin peruskoulun vanhempainyhdistys aloitti kuudennen toimintakautensa uudistunein voimin, kun johtokuntaan valittiin syksyn vuosikokouksessa kuusi uutta jäsentä. Johtokunnassa on toiminut kaikkiaan kahdeksan vanhempaa sekä opettajien ja koulun edustajana opinto-ohjaaja Minna Juntunen. Vanhempainyhdistyksen johtokunta kokoontui toimintavuoden aikana 7 kertaa.

Kerhotoimintaa oppilaille

Vanhempainyhdistyksen yhtenä tärkeänä tehtävänä on järjestää oppilaille mielekästä toimintaa esimerkiksi erilaisten tapahtumien ja säännöllisesti kokoontuvien kerhojen muodossa.
Lukuvuonna 2007-2008 koululla kokoontuivat seuraavat kerhot:

  • kokkikerho viides- ja kuudesluokkalaisille
  • kädentaitokerho koulun kuvaamataidon- ja käsityönopettajien ohjaamana
  • liikuntakerho 5.-6.-luokkalaisille tytöille kevätlukukaudella

Lisäksi joulukuussa järjestettiin käsityö- ja kuvaamataidon opettajien johdolla joulutyöpaja yhtenä iltapäivänä oppilaille sekä yhtenä iltana yhteisesti vanhemmille ja lapsille.
Oppilaiden toiveita kerhotoiminnan suhteen kartoitettiin kyselyllä, ja haluttuja kerhoja pyritään järjestämään yhdistyksen varojen ja sen saamien avustusten puitteissa myös jatkossa.
Yhdistys on saanut kerhotoimintaan avustuksia Helsingin kaupungin sosiaalivirastolta ja Etelä-Suomen lääninhallitukselta.

Yhteydenpito huoltajien ja yhteistyökumppaneiden kanssa

Vanhempainyhdistys pyrkii tukemaan koulun ja kodin yhteystyötä eri keinoin. Huoltajille lähettiin toukokuussa 2008 kirje, jolla halutaan rohkaista vanhempia keskustelemaan lasten kanssa koulukiusaamisesta ja ottamaan yhteyttä kouluun välittömästi mietityttämään jääneistä asioista. Tämä on tärkeää, jotta ongelmatilanteisiin voidaan puuttua ja vaikuttaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Keväällä osallistuttiin myös Stakesin kouluterveydenhuollosta tekemään kyselyyn ja samalla todettiin kouluterveydenhuollon kriteerien täyttyvän koulussamme.

Vanhempainyhdistys pitää yhteyttä huoltajiin koululaisten mukana kulkevien tiedotteiden muodossa ja Wilman kautta. Johtokunnan jäseniä on tavattavissa yleensä vanhempainiltojen yhteydessä, ja kehen tahansa jäseneen voi ottaa yhteyttä myös sähköpostitse tai puhelimitse.

Hietakummun ala-asteen vanhempainyhdistys on tärkeä yhteistyökumppani, jonka kanssa toimitaan yhdessä sopivissa hankkeissa tarpeen mukaan. Vanhempainyhdistys on myös
Helvaryn (Helsingin vanhempainyhdistysten alueyhdistys) jäsen ja seuraa sen toimintaa tiiviisti, sillä se on yksi tärkeä vaikutuskanava mm. Helsingin kaupungin opetustoimen suunnitteluun ja päätöksentekoon.

 

_______________________________________________

Toimintakertomus 2006 – 2007


Ala-Malmin peruskoulun vanhempainyhdistys teki viidennellä toimikaudellaan edelleen yhteistyötä hyvässä hengessä oman koulun henkilökunnan sekä Hietakummun koulun vanhempainyhdistyksen kanssa edistäen näin vanhempien ja koulun välistä yhteistoimintaa sekä kotien ja koulun pyrkimyksiä luoda lapsille hyvä oppimis- ja kasvuympäristö. Vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä tuotiin lukuvuoden aikana esiin eri yhteyksissä.
Vanhempainyhdistyksen johtokunta kokoontui toimintavuoden aikana 11 kertaa.

Toimintavuoden tapahtumia

Harrastemessut lauantaina 28.8.2006 Ala-Malmin koululla
Lukuvuoden alkajaisiksi yhdessä Ala-Malmin peruskoulun, Hietakummun ala-asteen ja Hietakummun ala-asteen vanhempainyhdistyksen kanssa toteutettu messupäivä keräsi molempien koulujen oppilaat uusien harrastusmahdollisuuksien ääreen.

Kannanotot ja toiminta Opetusviraston kouluverkkouudistuksen suhteen
Opetusviraston kouluverkkouudistus oli talven kuuma puheenaihe, johon vanhempainyhdistyskin otti kantaa monin eri tavoin. Opetusviraston teettämässä konsulttiselvityksessä esitettiin Hietakummun ala-asteen lakkauttamista ja yhdistämistä Ala-Malmin peruskouluun. Yhteystyössä kummankin koulun vanhempainyhdistykset vastustivat päättäväisesti lakkautusta pyrkien vaikuttamaan päättäjiin eri keinoin:

  • opetuslautakunnan jäseniin ja alueen valtuutettuihin pidettiin tiiviisti yhteyttä
  • kannanotoilla ja selvityksillä perusteltiin sitä, että kaikki alueen oppilaat eivät yksinkertaisesti mahdu Ala-Malmin kouluun
  • koulujen yhteinen vanhempainilta Hietakummussa 16.1.2007 keräsi yhteen ison joukon vanhempia ja päättäjiä asian tiimoilta.

Lopulliset päätökset kouluverkon tarkistamisesta teki kaupunginvaltuusto kesällä 2007, eikä Hietakummun koulu ollut enää lakkautettavien koulujen listalla.

Kerhotoimintaa oppilaille

  • ilmaisutaidon kerho
  • palloilukerho
  • kokkikerho viides- ja kuudesluokkalaisille
  • hip hop –tanssikurssi kevätlukukaudella

Lisäksi vanhempainyhdistys tuki taloudellisesti jouluaskartelupajan järjestämistä, jonka koulun kuvaamataidon- ja käsityönopettajat pitivät 5.-6.-luokkalaisille ja heidän vanhemmilleen kahtena iltana marras-joulukuussa.

 


_______________________________________________

Toimintakertomus 2004 - 2005



Lukuvuoden aikana tehtiin yhteistyötä hyvässä hengessä oman koulun ja Hietakummun koulun vanhempien ja henkilökunnan kanssa - ja näin edistettiin vanhempien ja koulun välistä yhteistoimintaa, tuettiin kotien ja koulun pyrkimyksiä luoda lapsille hyvä oppimis- ja kasvuympäristö sekä tuotiin esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä.

TOIMINTAA JA TAPAHTUMIA OPPILAILLE

  • Oppilaiden keskuudessa erittäin suosituksi tullut kokkikerho jatkui sekä syys- että kevätlukukaudella. Kerhon vetäjät olivat harjoittelujaksolla olevia sosionomiopiskelijoita. Järjestelyt hoidettiin yhteistyössä Kasvetaan yhdessä -toimintamallin ja koulun kanssa.
  • Liikunta-/palloilukerhossa oppilaat urheilivat ja pelasivat kerran viikossa opettaja Jorma Levän johdolla.
  • Ilmaisutaidon kerho kokoontui myös viikottain näytelmäkirjailja, dramaturgi Kaisa Widenojan ohjauksessa. Kerholaiset esiintyivät mm. koulun avoimien ovien päiväna tammikuussa.
  • Koulun saaman ympäristösertifikaatin johdosta vanhempainyhdistys lahjoitti syyskuussa Malmin Novan tuella jokaiselle luokalle viherkasvit lähiympäristön viihtyisyyttä lisäämään. Viherkasvit sijoitettiin mm. paviljonkien auloihin ja kasvien hoitovastuu annettiin oppilaille.
  • Kevään viimeisellä kouluviikolla oppilailla oli pyöräilytapahtuma, johon vanhempainyhdistys hankki Vakuutusyhtiö Fennian tuella kuusi pyöräilykypärää osallistujien kesken arvottaviksi. Pelisäännoissä eli pleijareissa kohdassa Koulumatkat korostetaan koulumatkan turvallisuutta, jossa yksi osatekijä on pyöräilykypärän käyttö pyöräillessä.

TOIMINTAA JA TAPAHTUMIA VANHEMMILLE

  • Vanhemmille ja lapsille tarkoitetut, teknisen työn lehtorin Jouko Huttusen vetämät puutyökurssit syys- ja kevätkaudella supistuivat kumpikin suunnitellusta kolmesta illasta yhden illan mittaisiksi tapahtumiksi osallistujien vähyyden vuoksi.
  • Myöskään ns. nettitupa, jossa apulaisrehtori Sinikka Nikin ohjauksessa olisi ollut mahdollisuus saada opetusta ja opastusta tietokoneen käyttöön ja tiedonhakuun internetistä, ei saanut riittävästi osallistujia.
  • "Vertaistukea tarjolla – tule saamaan ja jakamaan tietoa murrosikäisen nuoren vanhempana olemisesta." Vain pieni joukko vanhempia ja opettajia noudatti kutsua 19.10.2004 ja vuorovaikutuskouluttaja Tarja Aho-Kinnusen johdolla tutustui toisiinsa ja vaihtoi ajatuksia aiheesta "Nuoruuden kehitystehtävät ja vanhemmuuden tukeminen". Valitettavasti ko. illan jatkoksi yhdessä Koillisen työväenopiston kanssa suunniteltu koulutustilaisuus jouduttiin peruuttamaan vähäisen ilmoittautuneiden määrän vuoksi.
  • Huhtikuun lopussa koulun opettajat ja oppilaat järjestivät oppilastöiden näyttelyn oheisohjelmineen. Idea tapahtumaan tuli vanhempainyhdistykseltä, jota ei tarvittukaan järjestelyissä vaan pelkästään ihailemassa lopputulosta. Katso valokuvia upeista töistä.

 

_______________________________________________

 

Toimintakertomus 2003 - 2004

VANHEMPAINILLAT

  • 30.9.2003 "Rohkenen puuttua, osaan toimia". Alustajiksi ja asiantuntijoiksi oli Koillisen Klaarin myötävaikutuksella saatu sosiaalityöntekijät Silja Remes ja Tuula Lanas sekä aluepoliisi Jouni Vaarakallio. Illan aikana käytiin vilkasta keskustelua ja saatiin ohjeita ongelmatilanteisiin, mm miten toimia kun lapsi näpistää. Lapset ja nuoret tarvitsevat vanhemmiltaan rakkautta ja rajoja. Aikuisen on rohjettava asettaa rajat ja valvoa niiden noudattamista ja ottaa tarvittaessa yhteyttä viranomaisiin/asiantuntijoihin.
  • 3.12.2003 klo 18.00 - 20.00. "Nuori tunteiden vuoristoradalla - pikkukoululaisesta murrosikäiseksi". Mitä kuuluu tähän tärkeään kehitysvaiheeseen? Miten sovitellaan eteen tulevat arvo- ja tarveristiriidat? jne. Keskustelun alustajana oli Kati Borg-Penttilä, vuorovaikutuskouluttaja ja neljän lapsen äiti, jolla on pitkä kokemus nuorista ja nuorisotyöstä. 
  • Vanhempainyhdistyksen johtokunnassa työstettiin lukuvuoden aikana omat pelisäännöt Ala-Malmin koululaisille ja koteihin. Nämä vanhempien ja opettajien kasvatustyön tueksi laaditut toimintaohjeet saivat toukokuun lopussa uuden nimen, PLEIJARIT. Nimi löytyi oppilaille järjestetyn nimikilpailun tuloksena. Yhteiset pelisäännöt ovat suosituksia ja/tai toimintaohjeita, joiden avulla vanhempien on helpompi toimia hankalissa tilanteissa. Ne helpottavat vanhempia pysymään päätöksissään, kun he tietävät monen muun toimivan samalla tavoin. Niillä myös korostetaan oppilaiden rehtiyttä ja vastuuntuntoa. Pelisäännöt eli PLEIJARIT jaettiin keväällä koteihin, joissa on tarkoitus käydä keskustelua niihin sisältyvistä asioista. Monilla paikkakunnilla ja kaupunginosissa on vastaavia toimintamalleja ollut käytössä jo kauan. Mm. Puistolassa on tällaisista pelisäännöistä erittäin hyviä kokemuksia. 

AAMUKAHVITILAISUUDET

  • Vanhempien ja opettajien yhteisiä aamukahvitilaisuuksia jatkettiin jo edelliskauden tapaan. Yhteiset aamukahvit juotiin syyskaudella 17.9.2003 ja 2.12.2003 sekä keväällä 3.2.2004 ja 6.4.2004. Ajankohta oli varhainen klo 7.30 - 8.15, ennen koulutuntien ja työpäivän alkua. Paikkana oli Bommari, oppilaskunnan kahvio, joka sijaitsee koulun 3. paviljongin pohjakerroksessa.

Oppilaskunta tarjosi aamukahvia ja kahvileipää pientä maksua vastaan. Tilaisuudessa vanhemmat saivat tavata opettajia ja keskustella kouluun/koululaisiinsa liittyvistä asioista. 

HARRASTEMESSUT

Mitä tehdä, minne mennä? Lauantaina 6.3.2004 oli Ala-Malmin koulussa suuri joukko Malmilla ja sen ympäristössä toimivia seuroja, järjestöjä ym. esittelemässä toimintaansa ja kertomassa millaisia vaihtoehtoja heillä on tarjolla eri ikäisille harrastajille.

PUUTYÖKURSSI VANHEMMILLE JA LAPSILLE

Puutyökurssi vanhempi-lapsi-pareille koulun teknisen työn tiloissa pidettiin opettaja Jouko Huttusen johdolla marras-/joulukuun vaihteessa 2003. Kolmella kurssikerralla tehtiin puuleluja yms. 

ILTAPÄIVÄKERHOT

Vanhempainyhdistys on yhteistyössä koulun ja muiden toimijoiden kanssa organisoinut oppilaille kolme iltapäiväkerhoa. 

  • Kokkikerho; yksi ryhmä syyslukukaudella ja yksi ryhmä kevätlukukaudella. Järjestelyt yhteistyössä Kasvetaan yhdessä -hankkeen, sosionomiopiskelijoiden ja koulun kanssa.
  • Liikuntakerho; sählyä ja muita palloilulajeja kerran viikossa.
  • Näytelmä-/tanssikerho; kerran viikossa kokoontuvat kerholaiset harjoittelevat ja mahdollisesti työstävät esityksen esim. koulun juhlissa tai muissa tapahtumissa esitettäväksi.

 

 

_______________________________________________

Toimintakertomus 2002 - 2003



HELMITAPAHTUMA

Lauantaina 8.2.2003 järjestettiin koulun 2. ja 3 paviljongissa tapahtuma, jossa kirpputorilla oli myytävänä mm. urheiluvälineitä sekä lasten ja nuorten tavaroita. Oppilaskunta oli organisoinut tapahtumaan buffetin ja vanhempainyhdistys myi arpoja sekä keräsi allekirjoituksia päättäjille myöhemmin luovutettaviin vetoomuksiin.

AAMUKAHVITILAISUUDET

Kokeiluluonteisesti 3.12.2002 järjestetty vanhempien ja opettajien yhteinen aamukahvitilaisuus sai niin hyvän vastaanoton, että käytäntöä jatkettiin kevätkaudella 2003. Kevään aikana ko. tilaisuudet pidettiin ti 4.3. ja ti 6.5. klo 7.30 - 8.15 koulussa oppilaskunnan kahviossa Bommarissa, jossa tarjolla oli aamukahvia pientä maksua vastaan. Tilaisuudessa vanhemmilla oli tilaisuus tavata opettajia ja keskustella kouluun/koululaisiinsa liittyvistä asioista.

LUENTO-/KESKUSTELUILTA

Yhdessä Hietakummun koulun vanhempainyhdistyksen kanssa ja Koillisen Klaarin myötävaikutuksella järjestettiin tiistaina 11.3. klo 18.30 kanssa luento-keskustelutilaisuus, jonka puhujana oli erikoislääkäri, lasten psykiatri Raisa Cacciatore. Luennon aiheena oli "Lapsen/nuoren itsetunto - miten tuen". Tilaisuus keräsi useita kymmeniä kiinnostuneita kuulijoita. Lue tästä tarkemmin.

PUUTYÖKURSSI VANHEMMILLE JA LAPSILLE

Puutyökurssilla koulun uusia ja upeita teknisen työn opetustiloja koneineen ja laitteineen pääsivät käyttämään vanhempi-lapsi-parit, jotka tekivät linnunpönttöjä ja perinteisiä puuleluja. Tilaisuus tutustutti samalla vanhempia kouluun ja tarjosi mahdollisuuden yhteiseen askarteluun lasten kanssa. Kurssilaiset kokoontuivat kolme kertaa maalis-huhtikuun vaihteessa. Kurssi vetäjä oli teknisen työn opettaja Jouko Huttunen.

ILTAPÄIVÄKERHOT

31.3. - 5.5.2003 välisenä aikana järjestettiin 5. - 6.-luokkalaisille maksuttomat Kokkikerho (Makumatka Eurooppaan) ja Kuviskerho. Kerhot kokoontuivat maanantai-iltapäivisin ja niiden vetäjinä toimi neljä sosionomiopiskelijaa.
Kerhojärjestelyt hoidettiin yhteistyössä koulun ja Kasvetaan yhdessä -hankkeen kanssa.

 
Ala-Malmin peruskoulu (c) 2008.